torstai 24. huhtikuuta 2014

Kevätlomaa odotellessa

Torstai! Melkein perjantai, mikä on jo melkein lauantai, joka taas on viimeinen työpäivä ennen viikon lomaa! Kuvitelkaa tähän hilpeistä voitontansseista se kaikkein hilpein. Aamu alkoi taas lenkillä auringonpaisteessa, tällä kertaa onneksi lämpötila ei ollut ihan yhtä korkea kuin viime lenkeillä: vain +4, kun vertaa edellisten päivien +15. Eihän 15 muuten olisi mitään, mutta kun en kertaakaan suostunut uskomaan että ulkona ihan oikeasti on niin lämmin, vaan pukeuduin kuin olisi ollut kymmenen astetta kylmempää. Oli vähän nahkeat fiilikset!



(Tajusinpa juuri jättäneeni kuvaan vahinossa 20. päivän lenkin, joka on jo edellisessä postauksessa. No, tuskinpa maailma tähän kaatuu.)

Tyytyväinen tämän päivän tulokseen, mutta toissapäivä hämmentää edelleen. En siis vain huvikseni juossut lyhyempää lenkkiä, vaan kroppani ei yksinkertaisesti suostunut yhteistyöhön. Kaikki sattui ja hengästyin ihan nollasta ja väsytti ja oli kuuma ja yhyy. Onneksi kuitenkin älysin lopettaa lyhyeen sen sijaan, että olisin jatkanut! Eilen menin sitten taas melkein täyden matkan (tämän viikon tavoite on 8km/lenkki, ensi viikolla 9km, jne) mutta vähän iisimmin, ja tänään olin jo hyvin fiiliksin liikkeellä.

Painoprojekti on myös hyvillä raiteilla, mihin olen aivan ylityytyväinen - etenkin, koska reilun kolmen viikon päästä on kuoroni juhlakonsertin jälkeen gaala, jota varten minulla on aaaaevan ehana Ril'sin iltapuku....kokoa 32. Kyllä se jo päälle menee, mutta pitäisi varmaan vielä pari kiloa tippua, jotta se olisi oikeasti kaunis päälläni.

Kevätaurinkoa ja kryptisen nopeasti kasvavaa koristepitahayalajiketta Instagramissa @sannahenriiikka:

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti